Kirjaudu   |   Rekisteröidy   

03.06.2008 - Siniristilippu 90 vuotta

Lakiesitys Suomen lipusta hyväksyttiin eduskunnassa 28.5.1918 ja päätös julkistettiin seuraavana päivänä. Yhdeksänkymmentävuotisen taipaleen kunniaksi Suomalaisuuden Liitto järjesti tänään Lipunnostotilaisuuden Helsingin Tähtitorninmäellä.

Aurinkoisessa kelissä – Suomen kolmanneksi suurin – 64 neliömetrinen kokoinen lippu nostettiin salkoon Siniristilippumme-laulun kajahtaessa. Tilaisuutta seurasi muun muassa joukko sotiemme veteraaneja.

Sisäministeri Anne Holmlund korosti lippupuheessaan suomalaisuuden merkitystä, vaikka maamme on osa kansainvälistä yhteisöä.

– Suomalaisia perinteitä ei pidä, eikä saa unohtaa, Holm painotti ja kehoitti kaikkia liputtamaan lippujuhlapäivän kunniaksi.

– Tilaisuus on järjestetty 30 vuoden ajan aina, kun lippu täyttää kymmeniä vuosia, kertoo Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Heikki Tala.

Maan lippu nähdään itsenäisen valtion yhtenä tärkemmistä symboleista. Vaikka samaan kategoriaan lasketaan usein myös oma valuutta, ei Tala ole usko euron tulon heikentäneen suomalaista identiteettiä.

– Kuten Adolf Ehrnrooth sanoi: fyrkka ku fyrkka, kuhan sitä on paljon.

Suomen lipun hän uskoo säilyvän.

–Suomalaiset ja muutkin Euroopan kansalaiset ovat sen verran individualisteja, että tietyt asiat tulevat pysymään. Siniristilippua tullaan käyttämään vielä pitkään.

Lähde: Puolustusvoimat, www.mil.fi





 

Designed by Fiare