•  

25.10.2007 - Maavoimien rakennemuutos etenee suunnitellusti

Maavoimien rakennemuutokseen liittyvä Maavoimien Esikunnan perustaminen Mikkeliin on hyvässä vauhdissa. Tuleva Maavoimien Esikunta täydentyi 1. lokakuuta, kun Pääesikunnan maavoimaesikunnasta Helsingistä siirtyi Mikkeliin 39 henkilöä. Siirtyjien joukossa on sekä sotilaita että siviilejä. Tulevan Maavoimien Esikunnan vahvuus on nyt 109, ja lopullinen tavoitevahvuus 258.

Maavoimien Esikunnan rungon päällikkö, prikaatikenraali Mika Peltonen sanoo, että maavoimien rakenteellinen organisaatiomuutos on edennyt aikataulussa. Kaikki valtakunnalliset uusimuotoiset johtoportaat valmistuvat ajoissa ja ovat suorituskykyisiä vuoden alussa. Samoin alas ajettavien kolmen maanpuolustusalueen ja sotilasläänien lakkauttaminen etenee suunnitellusti.

Maavoimien Esikunta syntyy Mikkeliin etuajassa. Maavoimien tuleva komentaja, kenraalimajuri Ilkka Aspara aloitti työnsä Mikkelissä 1. lokakuuta. Loppuvuosi toimitaan yhdessä niin, että Pääesikunnan maavoimaesikunnan henkilöstö ja Mikkelissä jo työskennellyt Esikunnan runko toimivat esikuntana yhdessä, mutta kuitenkin kahtena erillisenä hallinnollisena organisaationa. Vaikka työtä tehdään yhdessä, hallinnolliset vastuut yhdistyvät vasta vuoden vaihteessa. Maavoimien esikunnan hallinnollinen vastuu alkaa 1.1.2008.

- Henkilöstön saaminen maavoimien uusiin esikuntiin on osoittautunut käytännössä odotettua helpommaksi. Esikuntien täyttöaste on yli 90 prosenttia, kertoo prikaatikenraali Mika Peltonen.

Maavoimien esikunnan perustamiseen liittyvät rakennushankkeet ovat edenneet aikataulussa ja budjetissa. Toimistokäyttöön peruskorjattu rakennus 5 Karkialammella Mikkelissä otettiin maavoimien esikunnan käyttöön 17. syyskuuta.

Mikkeli on prikaatikenraali Peltosen mukaan jo valmisteluvaiheessa osoittautunut esimerkilliseksi Maavoimien Esikunnan kotikaupungiksi. Kaupungin yhteistyöhalu ja vastaanotto ansaitsevat hänen mielestään kiitoksen.


Lähde: Puolustusvoimat, www.mil.fi






 

Designed by Fiare