- EtusivuKeskustelutYleinen keskustelu NOOTTI KRIISI 1961
1
17. maaliskuuta 2009 10:33 Admin
AUK.POH.SAV.Pr. YLÄMYLLY.
Olin " santsarina " AUK:ssa 2/1961
Neuvostoliitto antoi nootin Suomelle.
Kuuntelimme uutiset komppaniassa, oppilaat olivat ryhmittyneet ruokailua varten käytävällä.
Tuntemukset olivat ristiriitaisia, kantahenkilökunta provosoi tilannetta sanomalla "pojat eivät lähde siviiliin".
Ruokailun jälkeen tilanne valkeni kaikille.
Lomat peruttiin, liikenne varuskunta-alueella
tiukkeni. Varuskunnan vartiointia lisättiin.
Kantahenkilökunta majoittui aliupseerien tupaan varustuksineen.
AUK:lle tuli ilmoitus, että neuvostoliitosta on tullut suuri "susilauma" ja meidän tulee ajaa sudet takaisin.
Alkoi varusteiden jakaminen ja seuraavana päivänä lähdimme Tohmajärven maastoon "susijahtiin". Olimme siellä noin viikon ajan. Tuntemukseni oli ristiriitainen susijahdin suhteen, todellinen lähtömme syy oli aivan muuta.
Liikuin Tohmajärven maastossa reservin kapteenin ja radistin kanssa.
Toivoisin, että mukana olleet kirjoittaisivat omat kokemukset >> SUSIJAHDISTA 1961.
Ossi Ruusila KOKKOLA 050-4125260
NOOTTI KRIISI 1961
1
28. marraskuuta 2009 11:16 timo mäkinen
noottikriisi 1961- jatkui vielä ainakin minun astuessani palvelukseen I/1962 parolannummelle 2 psvpK:n jouduimme n. viikoksi komppanian pihaan telttamajoitukseen koska Lkp päällystö majoittui kasamin tupiin!
Tiedä sitten mikä homma oli menossa mutta meille alokkaille kerottiin sen johtuvan jostakin nootista.Tämä jäi hyvin mieleen koska ja kun reserviläiset kotiutettiin vaihtelimme heidän kanssaan varusteita koska he olivat päällystöön kuuluvina saaneet uusia varusteita....mutta mutta tarkka vääpeli näki tapahtuneen ja jouduimme valitettavasti vaihtamaan takaisin vanhat varusteet!!
NOOTTI KRIISI 1961 Keskipohjanmaa lehti 2009
1
5. tammikuuta 2010 9:53 Ossi Ruusila
Olen muistellut Nootti kriisiä Keskipohjanmaa lehdessä marraskuussa 2009.
Lehti on kirjoitustani lyhentänyt, mutta lähetän kirjoitukseni 15.11.2009 täydellisenä.
Ossi Ruusila Lussintie 9 67400 KOKKOLA
ps. olitko mukana?
Noottikriisi Ylämyllyllä AUK. POH. SAV. Pr 2/ 1961
SUSIJAHTI
Olen usein muistellut aikaa , kun olin apukouluttajana POH. SAV. PR: n Aliupseerikoulu Ylämylly kurssilla 2 / 1961.
Mustini sopukoista olen yrittänyt avata erittäin merkittävää tapahtumaa Suomen ja silloisen Neuvostoliiton suhteissa.
Neuvostoliitto antoi Suomelle nootin, tapahtumat alkoivat 30. lokakuuta 1961.
Poliittisesta kriisistä on käytetty nimitystä Noottikriisi.
Perusteluina Neuvostoliitto esitti YYA-sopimuksen mukaisia konsultaatioita:
”toimenpiteitä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi Saksan liittotasavallan ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenneiden sotilaallisen hyökkäys uhan johdosta.”
Uutiset radiossa:
Tapahtumat Aliupseerikoululla alkoivat iltapäiväruokailun aikaan, valmistauduimme käytävälle ruokailua varten, ilmoitin A u K: n järjestyneen ruokailua varten ylivääpeli Kumpulaiselle. Komppanian eteen asteli hiljainen ylivääpeli, komentaen asento ja lepo, - kuuntelemme uutiset, - syvä hiljaisuus vallitsi paikalla olijoiden kesken.
Uutisista kuulimme Neuvostoliitto on antanut nootin suomelle.
Nuorina sotilaina emme tienneet silloin, kuinka vakavasta asiasta oli kysymys.
Ajatukset harhailivat, - voiko tämä olla totta, vajaa kaksikymmentä rauhan vuotta ja mitä nyt on tulossa, - siitä ei ollut tietoa.
Palattuamme ruokailusta A. U. K:n julistettiin ” poikkeustila ” vartiointia lisättiin, liikkumista varuskunta-alueella rajoitettiin, kaikki lomat peruutettiin.
Olin juuri siihen aikaan autokoulussa, tunnit oli etukäteen sovittu, mutta kaikki oli peruutettava.
Tuntui todella pahalta, kun lomani oli myönnetty, mutta lomien peruutus oli ehdoton.
A u K .n johtaja silloinen Majuri Uuno Tarkki ( s. 10.3.1917 kirjoittanut kirjan Taistelu Viipurista 20.6.1944 ) piti jämerän puheen Aliupseerikoulun kantahenkilökunnalle, apukouluttajille ja oppilaille.
Toimenpiteet varuskunnassa alkoivat välittömästi, tehtävät ja käskyt annettiin, upseerit ja aliupseerit majoittuvat A U K:n tiloihin. Upseerit tupaan yksi ja aliupseerit apukouluttajien tupaan.
Varustus T. S .K.- varustus reput pakattuna lähtö valmiiksi , ja huomenna, aamupäivällä siirrymme Tohmajärven maastoon. Tohmajärvi sijaitsee Pohjois- Karjalan eteläosassa, nykyisin siellä on rajan ylityspaikka Niiralasta Venäjälle. Matkaa Joensuuhun on 55 kilometriä.
Käsky oli seuraava:
Neuvostoliitosta on tullut suuri susilauma, komppanian tehtävä on ajaa sudet takaisin rajan toiselle puolelle, sinne mistä ovat tulleet!
Tehtävä:
Pakkasimme varusteet sovitulla tavalla lähtövalmiiksi, kantahenkilökunta tuli varusteineen tupaamme ja sitten alkoi tilannekatsaus kantahenkilökunnan tietojen perusteella. ” Sota jermut puhuivat ! ”
” Kuulkaas pojat siviili on teillä kaukana, tästä tulee pitkä marssi.” Ei koskaan koita siviili !
Ei siinä tuvassa ollut esimiehiä eikä alaisia, oli vain tietämättömiä Suomen sotilaita, - mistä on kysymys?
Pitää muistaa, että kantahenkilökunnasta suurin osa oli sodan käyneitä raavaita miehiä.
Heillä sodan muistot olivat elävinä mielessä. Olihan Ylämyllyn varuskunta hyvin keskeinen paikka sodan aikana ja sodan jälkeen. ( Tuntemattoman elokuvan kuvaus paikka Paloaukea )
Omalla kohdallani muistot sodasta olivat sillä tavalla erilaiset, että olimme menettäneet isämme 15.3.1944 karjalan Latvassa lähellä Äänis- linnaa. Sitä surua ei vielä silloin oltu käsitelty, - vasta vuosia myöhemmin.
Voinette vain kuvitella, mitä nukkuminen sinä yönä komppaniassa oli, koska ei ollut varmaa tietoa, mitä tulemaan piti. Uskoisin, että moni pyysi apua ylhäältä, näin saimme unen päästä kiinni.
Maastossa:
Mitä ” susijahdissa ” sitten tapahtui en muista tarkalleen, kuinka kauan olimme susijahdissa, mutta muutamia päiviä kuitenkin. Komppania liikkui rivissä sopivalla näköetäisyydellä taistelupariin. Liikkuminen pyrittiin hoitamaan äänettömästi.
Kapteeni Määttä tuli reservistä ja oli sodankäynyt mies, asiallinen ja turvallinen. Olin radistin kanssa hänen komennossa, liikuimme lähialueen kylillä seurasimme liikennettä tarkkailimme maastoa ja annoimme tietoa radiolla esikuntaan. Susia emme tavanneet, ja harvemmin sudet tiellä ja kylillä liikuskelee?
Kapteeni Määttä antoi minulle ohjeita, menettelytavoista paikallisiin ihmisiin ja heidän mahdollisiin kysymyksiin. Muistan, että tein hänelle kysymyksen: mitäs jos susia tulee, mitä teemme?
Meillähän on aseet, mutta ei panoksia, - kapteeni vastasi huudetaan suurella äänellä! Pelotellaan sudet sinne mistä ovat tulleet!
Susia emme nähneet, vaikka etenimme ja vartioimme yötä päivää.
Keski- Pohjalaisia oli Noottikriisin aikaan Ylämyllyllä muistini mukaan:
Kuusjärvi Jaakko Toholampi, Heikkilä Pauli Veteli, Pesola Taisto Kaustinen,
Vähäkangas Timo Toholampi, Pajunen Antero Kaustinen, Saari Simo Veteli,
Luukkanen Seppo Toholampi ( Kokkola ) Oravala Seppo Toholampi, Vähäkainu Osmo Veteli, Melender Arto Halsua,
Apukouluttajana Ossi Ruusila Toholampi ( Kokkola )
Muuta:
Olen pyytänyt Noottikriisin vaiheista Intti kavereiden kokemuksia internetin välityksellä, mutta huonolla menestyksellä ( inttikaverit.com sivulla ) . Siksi haluankin sanoa, nämä ovat minun omia kokemuksiani, mukanaolijoilla on varmaan omansa, siksipä toivomus, - kertokaa.
Tulkoon mainittua, että itse olin 1 / 1961 oppilasvaiheen aikana P o h. S a v. Pr :n pesäpallojoukkueessa ”lukkarina”, joten oma koulutusvaihe meni pesäpallon merkeissä.
Kiertelimme ympäri Suomea pelaamassa, mutta sotilastaidot jäivät vähemmälle, mutta onhan niitä tullut vuosien jälkeen kerrattua.
Varmasti valintaani apukouluttajaksi A U K: n Ylämyllylle 2 / 1961 vaikuttimena oli omalta kurssiltani poissaoleminen.
Sotilaallisesta konsultaatioista luovuttiin 24. marraskuuta Novosibirskissä Kekkosen ja Hrustsovin kesken käydyssä neuvotteluissa.
Noottikriisin lauettua uskottiin yleisesti, että nootilla oli kysymys tulevista presidentinvaaleista.
Meille jotka olimme kiirin ”lähimaastossa” päätös oli suuri helpotus.
Apukouluttajat kurssilla 2 / 1961
Alik. Rehumäki, Alik. Lakanen, Alik. Mura, Alik. Röppänen Alik. Kumpulainen, Alik. Piispanen, Alik. Ruusila, Alik. Nousiainen, Alik. Hetejoki, Alik. Karttunen, Alik. Toikkanen
Kokkolassa 15.11.2009.
Ossi Ruusila
Apukouluttaja 2 / 1961 POH. SAV. PR. Ylämylly




